Ajankohtaista
26.12. Pentujen kasvaessa ja vähetessä omiin koteihinsa on kasvattajalla löytynyt aikaa “muullekkin elämälle” =) tästä johtuen pitkä väli päivityksissä……
Awanata jäi Kajaaniin harrastus/kotikoiraksi, ja muutti omaan kotiin tapanin päivänä.
Skyrider on vielä kotona odottaen oman ihmisen löytymistä. Tämä rauhallinen mutta päättäväinen poika olisi oiva kaveri kovempaankin harrastamiseen, sillä “luonto” ei ihan äkkiä lopu kesken velipoikia “pieksäessä” =) Sky on käytännössä katsoen sisäsiisti, osaa pyytää jo ulos ja yöt menee yhdellä pissakäynnillä. Istuminen ja maahanmeno sujuvat namilla lähes täydellisesti! Fiksu poika
8.12. Väki vähenee ja pidot paranee
Maanantaina lähti oman kotiin Wineque ja keskiviikkona Florenstar. Nyt “karsinassa” alkaa olla jo aika väljää, ja viikonloppuna lähtee todennäköisesti Reverentia ja tiistaina sitten Reneqade. Skyrider ja Awanata ovat vielä kotia vailla.
3.12. Dandelion ja Chocolatier lähtivät omiin koteihin. Jäähyväiset olivat haikeat, mutta pennut saivat niin hyvät kodit että niiden on siellä hyvä kasvaa
Pentuaitauksessa ei juurikaan huomaa että joku puuttuisi, mutta Alli-äippä osaa sen verran laske että hoksasi kahden puuttuvan. Alli ravasi illan ulos ja sisään aivan kuin etsien pentuja, kunnes lopulta käskyllä rauhoittui omalle paikalle.
1.12. Kävimme pentujen kanssa silmätarkastuksessa Kuopion Yksityisellä Eläinlääkäriasemalla, ja ell Martti Leinonen totesi kaikilla olevan terveet silmät =) Matka meni todella hyvin, ja pennut matkustivat reilun parituntisen suuntaansa rauhallisesti nukkuen. Apukäsinä ja kartanlukijana mukana hääräsi Heidi, kiitos hänelle tuhannesti vapaapäivän uhrauksesta!! Kotiinpalattua pennuilla oli “hieman” virtaa, ja ne riehuivat toista tuntia tallissa juosten ja leikkien ennenkuin pahimmat paineet oli päästelty ja uni taas maittoi…..
16.11. Pennut sirutettu ja terveystarkastettu. Töissä oli sopiva rakonen että päätettiin Minna – lääkärin kanssa ajella meille ja siruttaa & tarkastaa pennut kotona. Pentuloiset eivät olleet siruista moksiskaan ja kaikki saivat terveen paperit
Paljon helpompaa kotona kuin raahata koko lauma töihin…. Nyt vain paprut kennelliittoon vetämän
14.11. Pari viikkoa hurahti vauhdilla, ja kiirettä on pitänyt niin töissä, tallissa kuin pentujenkin kanssa. Edellisenä viikonloppuna kävi tutustumistapaamisella perhe Karjalainen Kuusamosta, minne Dandelion pääsee paimentamaan emolehmiä. Perheelle Vilppola Kempeleeseen menee agi-koiraksi Chocolatier, ja Kajaaniin jää agi-koiraksi narttu Florenstar perhe Saariselle. Erittäin mukavia, harrastavia ja aktiivisia koteja!! Koteja tarvittaisiin vielä lisää, 5poikaa odottelee sitä omaa ihmistä löytyväksi!!!
Pentulaatikko on muuttunut pentuaitaukseksi, ja “terroristeillä” on käytössään n. 2,8m * 2,8m kokoinen ala, jossa sopii hyvin juosta pätkimään ja kurttaamaan sanomalehdet. Pennut syövät jo hyvällä ruokahalulla turvotettua kuivamuonaa jota on maustettu vaihdellen moussella, kermaviilillä tai piimällä. Myös vesikuppi on ollut jo pentuaitauksessa tarjolla, ja siinä on kiva läärätä =) Ulkona emme ole vielä käyneet, on niin märkää ja kylmää että odotellaan pakkasia ja maan kuivumista. Tallissa on käyty käytävällä juoksemassa ja maistelemassa heiniä, puruja ja mitä kaikkea sieltä löytyykään….. Vauhtia näissä kavereissa on ja osaavat olla jo seuraakin vailla!
2.11. Pennut kasvaa suhinalla, kiinteän ruuan syömistä on alettu harjoittelemaan ja näinä päivinä laajennetaan pentulaatikkoa.
Pennut ovat jo hereillä pitempiä jaksoja ja leikkivät hieman jo keskenään. Murinaa, pörinää ja haukahduksia kiljahdusten kera kuuluu tuon tuosta laatikosta
Pennuille on myös valittu nimet, ja ne on julkaistu “pentue” sivulla.
Uusia, ajankohtaisia kuvia olen yrittänyt ottaa (kaikkiaan yli tuhat kuvaa!!!) mutta se on aivan toivoton tehtävä yksinään: laita pentu paikoilleen ja poistu kameran luokse niin kohde on jo jossain lipaston alla
Julkaisukelpoisia fotoja on siis aivan yksittäisiä kappaleita, olen hieman kysellyt jos saisin jonkun pätevämmän kuvaamaan pennut ja olisin itse kaverina. Kurkatkaa galleria -sivulle, jonne kuvia lisätään.
Tällä viikolla kävivät narttupennun perhe katsomassa ensi kertaa pikkuneitiä. Allin vahtivietti pentujen päältä on kiihkeää, eikä se ole ollenkaan innostunut vierailijoista. Viikonloppuna saapuvat kaksi perhettä valitsemaan urospentua.
23.10. Ensimmäisillä pennuilla silmät rupeavat aukeamaan, ovat varsinaisia “pikku kiinalaisia” =D Myös kilon paino on ylitetty useimmilla, maito maistuu ja tissille mennään kuin sopulit. Matolääkettä maisteltiin irvistellen ensikertaa ja kynsiä leikattiin etteivät piikkitassut raavi tissejä verille. Uusia kuvia pennuista gallerian sivuilla, lataus vain kestää tuhottoman kauan joten kaikkia ei saa kerralla siirrettyä. Allilla antibioottikuuri keskiviikosta alkaen lievän nisätulehduksen vuoksi, ja narttu piristyi silmissä ja ruoka maistuu oma-alotteisesti
16.10. Pentugalleria avattu osoitteessa www.alliaussie.kuvat.fi
16.10. Pentulaatikko on pitänyt sekä emän että “varaemon” kiireisenä. Pennut kasvavat kovasti, ja joitakin yksilö-ominaisuuksia alkaa jo löytyä: yksi mustista pojista on varsinainen kiljukaula, ellei se nuku tai syö niin se kiljuu: kovaa ja korkealta (no onneksi ne nukkuvat vielä suurimman osan…), punainen poika “leveä kaulus L” on varsinainen mörssäri: se poika kun päättää mennä tissille niin pois alta kivet ja männyn kävyt (ja muut pennut) =) Mustista pojista “kapea merkki” on varsinainen vainukoira, vetää ilmaa pää pystyssä kun haistaa missä mamma ja hirmuinen tuhina….. suloista!
Alli hoitaa terävänä lapsia, ja huolestuu kovasti jos kuuluu vieraiden ääniä. Syönti takkuaa nartulla kovasti, lusikasta syöttäen syö kyllä, varsinkin jos laittaa nutriplussaa hieman lusikallisen päälle :/ Vapaaehtoisesti ei suostu syömään, ja kun 4kertaa päivässä houkuttelee rouvaa kupille eikä annoksetkaan ole mitään pieniä, niin huh huh….. Maitoa on onneksi tullut ja pentujen päiväkasvut olleet reippaassa nousussa.
10.10. Pentuja! Alli pyöräytti laatikollisen palleroita, joista 1 narttu ja 7 urosta. Yksi urospentu syntyi kuolleena ja yksi urospentu kuoli heti synnyttyään. Väreinä black tri ja red tri. Kuvia lisätään pentue-sivulle piakkoin
7.10. Alli tiineysröntgenissä, pentujen kalloja laskettavissa 10kpl =0 ! Nartun paino tällä hetkellä 30,2kg, kun normaalisti n. 22kg. Ähinää ja huokailua, ruoka ei maita…. vielä viikko h-hetkeen.
12.9. Alli tiineysultrassa, useita pentuja tulossa